Hämeen susi 1972

Tammelan seudulle ilmestyi kesän 1972 aikana Kymenlaakson suunnalta yksinäinen urossusi. Tätä sutta oli jo keväällä jahdattu Savitaipaleella. Hämeessä susi asettui oleskelemaan melko pienelle alueella kolmiossa Hämeenlinna – Toijala – Forssa.

Ensimmäinen varma havainto siitä tehtiin 29.6.1972 Tammelan Lautaportaassa. Seuraava havainto oli 28.7. Rengon Ylimmäisten kulmalta. 8.9.katosi Tammelan Pihtikoskelta mv. Heinilän koira. Etsinnöissä siitä löytyi takaosa ja myöhemmin irtipurtuna etuosakin. 13.9. peto iski hampaansa Kalevan talon lehmään Tammelan Haarankorvessa. Talon ympäristössä oli jo muutaman päivän ajan tehty havaintoja isosta petoeläimestä, mm. talon pässikaritsa katosi 10.9.

Tästä eteenpäin asiasta tuli ”julkinen” ja lehdistö alkoi seurata tapahtumia. Tuohon aikaan susi ei ollut Etelä-Suomessakaan rauhoitettu: sitä saattoi jahdata kuka tahansa ilman metsästyskorttia tai metsästysoikeutta, susi oli vahinkoeläin. Kesän ja syksyn aikana 1972 Hämeen susi tappoi lukemattoman määrän hirvieläimiä, samoin kotieläimiä, kuten lehmiä, lampaita, koiria ja kalkkunoita.

Suden liikkuminen aiheuttikin melkoisen kansanliikkeen, kun kaikki kynnelle kykenevät lähtivät mukaan suureen susijahtiin. Jahti oli kuitenkin järjestäytymätöntä ja summittaista. Susi vältti pitkään kohtalonsa.
Lehdistölle susi ja sen liikkeet olivat kulta-aikaa. Lehdissä oli mm. seuraavanlaisia otsikoita: ”Ilves aiheutti huhun susista Tammelassa (Forssan Lehti 14.9.1972”, ” Tammelan ilves sittenkin koira (FL 15.9.1972)”, ”Salaperäinen peto pakeni Kylmäkoskelle (FL 26.9.1972)”, ”Susi, ahma vai metsäsika (Hämeen Sanomat 10.10.1972)” ja ”Tammelan peto varmasti susi (FL 13.10.1972)”.

Lehtien yleisönosastot täyttyivät suden ampumista vaativista tai suden suojelua vaativista kirjoituksista. Lumen tultua maahan susi ammuttiin ensimmäisessa järjestelmällisessä ja johdetussa jahdissa 22.11.1972 klo 13.15 Tammelan Lautaportaassa. Suden ampumisen jälkeenkään ei kohu laatunut: runsaan keskustelun jälkeen susi rauhoitettiin eteläisessä osassa maata vuonna 1973.

Susi on ollut pitkään sijoitettuna Forssan Luonnonhistorialliseen Museoon. Nykyisessä asussaan susi on myös toisen kerran täytetty, ensimmäinen täyttö kun epäonnistui pahasti. Suden omistaa luonnosuojeluyhdistys, joka osti sen aikanaan ampujalta.

Hämeen susi 1972 oli fyysisesti erittäin hyväkuntoinen, sen elopainokin oli yli 50 kg (vielä muutama tunti ampumisen jälkeenkin ruho paino 48 kg).

22.11.1983 Hämeen suden ampumismaastoon, aivan lähelle ampumispaikkaa, paljastettiin muistolaatta tälle kuuluisalle pedolle.

Antero Suoranta