|
|
Myrskykeijun tarina
Tammelalainen Tero Hellgren tallensi pilkkireissullaan 6. 12.1993 Tammelan Levoniemenjärven jäältä kuolleen linnun. Se todettiin harvinaiseksi ulappakeijuihin kuuluvaksi myrskykeijuksi (Oceanodroma leucorrhoa). Aikaisemmin sitä nimitettiin myrskypääskyksi. Lajia ei ennen oltu tavattu Lounais-Hämeessä. Koko Suomessa löytö oli yhdeksäs.
Myrskykeiju on tyypillinen valtamerilintu. Se pesii muutamissa paikoin Pohjois-Atlantilla, esim. Islannissa ja Färsaarilla sekä Norjan rannikon Röstin saarella, ja lentelee syksyisin näillä ulapoilla Talvehtimaan se siirtyy etelämmille ulapoille.
Kaikki Suomen löydöt (tällä hetkellä 10) ovat marras-tammikuulta. Fennoskandian alueen voimakkaat luoteismyskyt harhauttavat tuohon vuodenaikaan linnut tänne. Aikaisemmat löydöt ovat Suomen eri osista, mm. Evolta, Oulusta, Puolangalta ja Hangosta.
Tammelasta löytynyt lintu on koiras, se painoi kuolleena 40 g.
Lintu ja sen rintalasta on preparoituna Forssan Luonnonhistoriallisen Museon kokoelmissa.
|
Artikkelit etusivu
|